Kastelli-talot Oy vahvisti vuonna 2024 edelleen asemaansa Suomen suosituimpana pientalomerkkinä. Kastellin pientalot ovat olleet pientalomarkkinoiden markkinajohtaja jo 30 vuoden ajan eli vuodesta 1994 alkaen.
Tarjoamme kaikkiin Kastellin autotalli- ja katoskauppoihin kaupanpäätösedun. Etu on voimassa 28.2.2025 asti uusiin tarjouksiin, kun toimitus on 2025 aikana.
Tyylikkäät katokset sopivat pienellekin tontille ja antavat kulkuvälineille hyvän suojan. Molemmissa malleissa on huomioitu oma paikka myös polkupyörille.
– Meillä on kyky auttaa talotehdaskumppaninsa taloudellisen kriisin vuoksi tyhjän päälle pudonneita rakentajia hankkeissa, joissa asiakas on tehnyt kaupat, mutta työmaavaihe ei vielä ole käynnistynyt. Heille vanhoista suunnitelmista muokataan Kastellin rakentamistavan mukainen tuote. Lopputulos noudattaa yleensä pitkälti asiakkaan alun perinkin toivomaa.
KW-Componentin elementtiliiketoiminnan siirtyminen LapWallin omistukseen ei aiheuta muutoksia Kastellin toimintaan eikä sillä ole vaikutuksia Kastellin asiakkaisiin. KW-Componentin emoyhtiö Woodcomp jatkaa LapWallin ja Kastelli-talojen merkittävänä precut- ja puutuotekumppanina.